Pakkohan se on tunnustaa – Luen Seiskaa myös itse. Jostain kumman syystä Seiska ja sen lukeminen on monelle meistä melkoinen tabu. Melkein kuin äänestäisi perussuomalaisia. Kuitenkin tosiasia on se, että valtaosa suomalaisista lukee Seiskaa viikoittain. Lehti onkin noussut Suomen luetuimmaksi viikkolehdeksi. Noh, oikeastaan se on ollut sitä jo vuosikaudet, sillä Seiskan kilpailijat ovat jääneet vuosi toisensa jälkeen kauas taakse myyntiluvuissa.

Mistä 7 Päivää lehden suosio oikein kertoo? Tai oikeastaan mitä se kertoo meistä suomalaisista? Olemmeko me todella niin yksinkertaisia, että BB-Nikon uusimmat päristelyt neljän promillen kännissä jaksavat oikeasti kiinnostaa?

Uskon, että ilmiö on universaali. Julkkisten tai edes mukajulkkisten toilailut jaksavat kiinnostaa kaikkialla. Mitä mehevämpi skandaali, sen mahtavampaa sillä on mässäillä. Suomessa julkkisten piirit ovat toki melko pienet, joten kannessa komeileekin viikosta toiseen ne samat tutut naamat.

Reality -ohjelmat ovat tehneet onneksi tähän pienen poikkeuksen, sillä niiden myötä juorulehdet ovat saaneet lisää reviteltävää – ainakin hetkeksi. Useimmiten nämä ihmisrauniot ovat melkoisia tähdenlentoja, jotka jaksavat kiinnostaa kansaa noin parin kuukauden ajan. Sen jälkeen onkin aika vaihtaa levyä ja lyödä uutta matoa koukkuun.

Seiska on onnistunut rakentamaan bisneksensä todella mahtavasti ihmisiä kiinnostavan juoruilun ympärille. Vaikka juoruilun sanotaan olevan ämmien touhua, Seiskaa lukevat silti yllättäen sekä miehet että naiset.

Isoäiti ja faija eivät kumpikaan ole pahoillaan puolukkamatkan seurauksista. Ainoastaan varsinaisen rangais­tuksen toteuttaminen on kyseenalaista. On esimerkiksi kiinnostavaa kysyä, kuinka monta sukupolvea jostakin rik­komuksesta pitää rangaista. Isoäiti oli tietenkin osasyylli­nen raskaaksi tuloonsa, eikä hän ole koskaan sitä kieltä­nytkään. Minusta on hieman hankalampi arvioida, oliko oikein rangaista lastakin.

Olen miettinyt tätä paljon. Faija tuli maailmaan syntiin­lankeemuksen seurauksena. Toisaalta, eivät kai kaikki ih­miset seuraa juuriaan Aatamiin ja Eevaan saakka? Okei, tiedän kyllä, että rinnastus ontuu. Toisessa tapauksessa oli kyse omenista ja toisessa puolukoista, mutta molem­missa jouduttiin yhtä lailla kiusaukseen.

Silti kaikki äidit tietävät, ettei kukaan jaksa elää iän kaiken syyttämällä itseään jo syntyneestä lapsesta. Minun mielestäni ei ainakaan pidä syyllistää lasta, sillä on kai saksalaisen pennullakin oikeus nauttia elämästään. Nimenomaan tästä meillä onkin ollut faijan kanssa hieman erimielisyyksiä.

Faija siis kasvoi saksalaisen pentuna. Vaikka Arendalin aikuiset olivatkin lopettaneet saksalaismorsianten höy­hentämisen, lapset jatkoivat näiden jälkikasvun kiusaa­mista. Lapsethan oppivat varsin näppärästi pahuuksia ai­kuisilta. Faijalla oli siis varsin rankka lapsuus. Seitsemäntoistavuotiaana hän oli saanut tarpeekseen, ja vaikka hän viihtyi Arendalissa siinä missä muutkin, hänen oli pakko lähteä merille. Palattuaan seitsemän vuoden kuluttua Arendaliin hän oli jo ehtinyt tavata äidin Kristiansandis­sa. He muuttivat vanhaan taloon, ja siellä minä synnyin 29. helmikuuta vuonna 1972. Näin ollen minäkin siis olen osasyyllinen noihin sodanaikaisiin tapahtumiin. Tä­tä kutsutaan perisynniksi.

Lapsuus saksalaisen pentuna ja merillä vietetyt vuodet olivat tehneet faijasta person viinalle, minun käsitykseni mukaan vähän liiankin person. Hän itse väitti juovansa unohtaakseen, mutta siinäpä hän juuri erehtyikin. Hän nimittäin alkoi aina juotuaan jauhaa isoäidistä ja isoisästä ja ankeasta lapsuudestaan. Joskus hän alkoi myös vetistellä. Luulen, että viinan voimalla hän muisti entistäkin paremmin.

Kerrottuaan minulle jälleen kerran elämäntarinansa moottoritiellä Hampurin ulkopuolella faija sanoi:

Sitten äiti häipyi kuvioista. Kun sinä menit tarhaan, hän sai ensin tanssinopettajan töitä ja ryhtyi sen jälkeen valokuvamalliksi. Hän matkusteli Osloon ja pari kertaa Tukholmaankin, ja eräänä päivänä hän ei enää tullut kotiin, Saimme ainoastaan kirjeen, jossa hän kertoi saa­neensa töitä ulkomailta, eikä hän tiennyt, koska tulisi takaisin. Noin sanotaan yleensä silloin, kun viivytään kor­keintaan pari viikkoa. Äiti on nyt ollut kadoksissa yli kah­deksan vuotta…

Senkin olin kuullut jo monta kertaa, mutta faija lisäsi vielä: ”Minun perheestäni on aina puuttunut joku, Hans Thomas. Joku perheenjäsenistäni on aina eksynyt jonne­kin. Se taitaa olla jonkinlainen sukukirous”.

Minä säikähdin vähän tuota kirousta. Mietin sitä autos­sa, mutta tulin siihen tulokseen, että faija oli oikeassa.

Faijalta ja minulta puuttui isä ja isoisä, vaimo ja äiti, eikä siinä vielä kaikki. Nimittäin isoäidin ollessa pikkutyt­tö hänen isänsä oli jäänyt kaatuvan tukkipuun alle ja kuollut. Eli isoäitikin oli kasvanut ilman isää. Ehkä hän oli sen vuoksi saanut lapsen saksalaiselle sotilaalle, joka myöhemmin kuoli sodassa. Ja ehkä tuo lapsi oli juuri sen vuoksi nainut naisen, joka karkasi Ateenaan etsimään itseään.

Arendalin asukkaat kävivät isoäidin kimppuun ja kyni­vät häneltä hiukset päästä, löivät ja potkivat häntä, vaikka hänellä oli vastasyntynyt lapsi. Ludwig Messnerin voidaan todellakin sanoa käyttäytyneen kauniimmin.

Paljaaksi kynitty isoäiti joutui pakenemaan Trygve-enon ja Ingrid-tädin luo Osloon. Hän ei enää ollut tur­vassa Arendalissa. Koska hän oli kalju kuin vanha ukko, hän joutui pitämään hattua kesäkuumallakin. Hänen äi­tinsä asui edelleen Arendalissa, ja viisi vuotta sodan päät­tymisen jälkeen isoäiti matkusti takaisin Arendaliin faija vanavedessään.

Isoäiti ja isoisä tapailivat toisiaan salaa. Jos arendalilaiset olisivat saaneet kuulla, että tyttö heilastelee saksa­laisen kanssa, se olisi merkinnyt välitöntä pesäeroa kunnon kansalaisista. Tavalliset ihmiset eivät nimit­täin halunneet olla saksalaisten kanssa missään tekemisisssä.

Kesällä 1944 Ludwig Messner lähetettiin takaisin Saksaan puolustamaan Kolmannen valtakunnan itärintamaa. Hän ei ehtinyt kunnolla edes hyvästellä isoäitiä. Astuttuaan junaan Arendalin asemalla hän saman tien hävisi isoäidin elämästä. Isoäiti ei kuullut hänestä enää koskaan, vaikka yrittikin rauhansopimuksen jälkeen mo­nen vuoden ajan jäljittää häntä. Isoäidistä alkoi vähitellen tuntua varmalta, että hän oli kuollut sodassa venäläisiä vastaan.

Sekä puolukkamatka että sen seuraukset olisivat saattaneet unohtua, mikäli isoäiti ei olisi tullut raskaaksi. Hän nimittäin rupesi odottamaan lasta juuri ennen kuin isoisä lähti itärintamalle, mutta isoäiti sai tietää siitä vasta mon­ta viikkoa myöhemmin.

Sen jälkeisiä tapahtumia faija kutsuu ihmisten pirulli­suuden huipentumaksi – ja tässä kohtaa hän tavallisesti sytyttää toisen tupakan. Faija syntyi vähän ennen Norjan vapauttamista toukokuussa 1945. Heti saksalaisten vetäy­dyttyä isoäidin vangitsi joukko norjalaisia, jotka vihasivat kaikkia saksalaissotilaiden kanssa pelehtineitä norjalais- tyttöjä. Kaikkein ankarimmin he kävivät niiden kimp­puun, jotka olivat saaneet lapsen saksalaiselle, eikä heitä ollut niinkään vähän. Isoäiti oli tietenkin ollut isoisän kanssa rakkaudesta eikä siksi, että oli natsi. Eikä isoisä­kään oikeasti ollut natsi. Ennen kuin hänet tempaistiin takaisin Saksaan, hän oli isoäidin kanssa suunnitellut pakenevansa Ruotsiin, ja he jäivät empimään ainoastaan siksi, että olivat kuulleet huhuja Ruotsin rajavartijoista, jotka olivat ryhtyneet ampumaan rajan yli yrittäviä saksa­laisia rintamakarkureita.